Yhdistyksen hallitus järjestäytyi

Lappeenrannan Pelastakaa Lapset ry:n hallitus piti vuoden 2023 ensimmäisen kokouksensa 16.1.2023. Kokouksen aluksi uusi hallitus järjestäytyi. Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Anu Hyrkkänen ja sihteeriksi Satu Martikka. Taloudenhoitajana jatkaa Leena Suninen. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.
Kokouksessa myönnettiin myös Eväitä Elämälle -harrastustukea yhteensä 12:lle harrastajalle. Tuen myöntäminen oli mahdollista kattojärjestöltä saadun avustuksen sekä Lappeenrannan Konttorikone Oy:lta saadun joululahjoituksen ansiosta. Lämmin kiitos tästä lahjoituksesta!
Vuodelle 2023 harrastustukeen budjetoidut varat on nyt tältä erää käytetty, emmekä tällä hetkellä voi ottaa vastaan uusia harrastustukihakemuksia. Toivomme tilanteen paranevan kuitenkin nyt kevään aikana, ja ilmoitamme kotisivuillamme ja somessa kun pystymme jälleen myöntämään tukea uusille hakijoille.